Tekstin alkuun
Etusivu - Teleforum ry
Teleforumille uusi toimitusjohtaja

Teleforum ry:n hallitus on nimittänyt MBA Juhani Kivikankaan (46) yhdistyksen toimitusjohtajaksi 19.12.2011 alkaen. Parin viime vuoden aikana Kivikangas on toiminut mobiili- ja web startup yritysten johtotehtävissä ja vaikuttanut kuluvan vuoden keväästä lähtien myös Teleforumin hallituksessa. Aikaisemmin hän on ollut yli 10 vuotta TeliaSoneralla uusien mobiilipalveluiden johtotehtävissä.

- Puhelimen käyttö on saavuttamassa jo vuosia sitten seminaareissa visioidun asemansa arjen helpottajana ja mahdollistajana uusille palveluille. Teleforumilla on tärkeä asema toimintaympäristön ja mahdollisuuksien rakentamisessa siten, että suomalaiset palveluntarjoajat voivat tehdä edistyksellisiä palveluja sekä Suomessa että ulkomailla. Suomalaisilla palveluntarjoajilla on hyvä pohja virittää palvelut myös räjähdysmäisesti kasvavaan datapalvelukäytön aaltoon ja haluan olla mukana auttamassa heitä siinä, totesi Kivikangas ensimmäisenä työpäivänään.

Teleforumin hallituksen puheenjohtaja Henrik Laine on erittäin tyytyväinen uuden toimitusjohtajan valintaan.  
- Kivikankaalla on pitkä kokemus mobiilipuolelta ja hän omaa hyvää näkemyksellisyyttä toimialasta. Teleforumin tavoitteena on edistää jäsenistönsä liiketoimintaedellytyksiä ja rakentaa paras mahdollinen ekosysteemi digitaalisten sisältöjen ja palveluiden tarjoamiseen. Uskon vahvasti, että Kivikankaan johdolla pystymme palvelemaan jäsenyrityksiämme entistä paremmin, kertoo Laine.
-Lisäksi haluan kiittää Teleforumin pitkäaikaista toimitusjohtajaa Ville Nurmea todella hyvästä työstä ja panoksesta Teleforumin hyväksi. Samalla toivotan Villelle lämpimästi onnea uuteen työtehtävään!

© 2005-2011 Teleforum ry - Tekninen toteutus Optinet kotisivut