Puhelinpalvelu Teleforumi on puhelimen kautta tarjottavien palveluiden tuottajien edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestö. Mitä kaikkea järjestö tarjoaa ja mihin sen palveluita voi hyödyntää? 

Puhelinpalvelu ja sen toiminta

Maksullisia puhelimen kautta suoritettavia palveluita on tarjottu Suomessa vuodesta 1988 lähtien. Teleforumi perustettiin vuonna 1990 valvomaan kyseistä toimintaa. Teleforumin perustajajäseninä toimivat muun muassa Suomen Puhelinlääkärit ja Veronmaksajain Keskusliitto.

Puhelimen kautta tarjottavien palvelujen toimintaa tulee valvoa sekä varmistaa toiminnan sääntöjenmukaisuus. 

Tutustu Teleforumin sääntöihin

Mitä Teleforumi pyrkii sitten oikein tekemään? Järjestön tarkoituksena on pyrkiä parantamaan jäsenyritysten liiketoimintaedellytyksiä, antaa neuvoja puhelintoimintaan liittyvissä asioissa sekä tiedottaa säännöllisesti alaan liittyvistä kysymyksistä. Järjestö pitää myös usein koulutus- ja tiedotustilaisuuksia sekä erityisesti yhdistyksen jäsenille suunnattuja keskustelutilaisuuksia. Vuosittain järjestettävä iso kohtaamispaikka on seminaari.

Teleforumi myös osallistuu aktiivisesti alan lainsäädännön valmisteluun sekä auttaa käsittelemään monenlaisia ajankohtaisia aiheita liittyen puhelimen kautta tarjottaviin palveluihin. Järjestö tarjoaa myös ajankohtaisia aiheita koskevia koulutus- ja tiedotustilaisuuksia.

Muita tehtäviä

Puhelinpalvelujen valvonta neuvottelee viranomaisten kanssa sekä antaa lausuntoja alaa koskevista lainsäädäntöhankkeista. Näistä sekä muista aiheista kerrotaan lisää telealan tiedostuslehdessä Teleforumissa. Aiheina ovat muun muassa alan kehitys, yhdistyksen toiminta sekä ajankohtaiset aiheet. Lehdessä tiedotetaan myös eettisen lautakunnan päätöksistä sekä jaetaan palveluntuottajille, sidosryhmille ja viranomaisille tiedotteita. Yhteyttä pidetään tiiviisti myös telealan viranomaistahoihin.

Yhteistyötä Teleforumi tekee seuraavien tahojen kanssa:

  • liikenneministeriö
  • sisäasiainministeriö
  • oikeusministeriö
  • telehallintokeskus
  • kuluttaja-asiamiehen toimisto
  • kilpailuvirasto
  • tietosuojavaltuutettu

Teleforumin tärkeänä tehtävänä on myös pitää yllä yhteistyösuhteita alan kansainvälisiin organisaatioihin ja teettää puhelinalaa koskevia tutkimuksia. Tutkimuksien tavoitteena on saada markkinatietoa, mitä voidaan käyttää ja jakaa jäsenille liiketoiminnan suunnittelun ja tuotekehityksen tueksi.

Hallitus toimikaudella 2020-2025 koostuu puheenjohtajasta sekä kuudesta jäsenestä. 

Puheenjohtaja: Kari

Jäsenet:

  •  Jukka
  •  Jorma
  •  Marko
  •  Mika
  • puhelinpalvelu Maija
  •  Liisa

Lisätietoja puheenjohtajasta ja hallituksesta sekä sen toiminnasta saa sähköpostin välityksellä tai soittamalla. Lisäksi vastaamme mielellämme kysymyksiin ja kerromme muun muassa tietoja jäseneduista.

Johdanto puhelinpalveluihin

Puhelimen kautta tarjottavien palveluiden tuottamisen perusnormisto on ollut olemassa vuodesta 1995 lähtien. Sen on laatinut Teleforumi, joka on vuonna 1990 perustettu puhelintarjonnan tuottajien edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestö.

Puhelimen kautta tarjottavien palveluiden tuottamista säätelivät vuoteen 1995 teleyritykset toimitusehtojensa avulla. Merkittäviä tapahtumia vuonna 1995 olivat jo mainitun perusnormiston lisäksi palveluiden luokittelu palveluluokkiin I-IV ja estoluokkien käyttöönotto.

Itsesääntelyn valmistelu aloitettiin liikenneministeriön, teleyritysten ja Teleforumin kanssa syksyllä 1997. Kaikki palveluntuottajat kuuluvat itsesääntelyn piiriin riippumatta siitä ovatko he Teleforumin jäseniä vai eivät.

Itsesääntelyn toteuttamiseksi Teleforumi perusti itsenäisen Maksullisten puhelimen kautta tarjottavien palveluiden eettisen lautakunnan, johon kuuluu puheenjohtajan lisäksi viisi jäsentä. Lautakunnan jäsenet edustavat eettistä, markkinoinnillista ja juridista asiantuntemusta sekä teleyrityksiä, palveluntuottajia ja Teleforumia. Maksullisten puhelintarjontojen eettinen lautakunta on luottamustoimielin, jonka apuna toimii kokopäivätoiminen puhelinpalveluasiamies. Heidän toimintansa ja päätöksensä perustuvat puhelintarjonnan perusnormistoon.

Maksulliset puhelinpalvelut

Maksullisten puhelinpalveluiden eettinen lautakunta ja puhelintarjonta-asiamies muodostavat maksullisten puhelimen kautta tarjottavien palvelujen itsesääntelyorganisaation, johon voivat turvautua niin palveluntuottajat, kuluttajat, teleyritykset, viranomaiset kuin mediakin, kun heille ilmaantuu maksulliseen puhelinneuvontaan liittyviä kysymyksiä.

Maksullisten puhelinpalveluiden eettinen lautakunta ja puhelintarjonta-asiamies aloittivat toimintansa elokuun alussa 1998. 

Puhelinpalvelujen tavoitteet

Puhelimen välityksellä tarjottavien maksullisten puhelinpalveluiden tuottamisen perusnormiston tavoitteena on saada kaikkien tuottajien palveluiden tarjontaan liittyvät toiminnot hyvän puhelinneuvonnan mukaisiksi. Tällaisia ovat erityisesti markkinointiin, numerointiin, hintatietoihin ja palveluiden luokitteluun liittyvät kysymykset.

Maksullisten puhelimen kautta tarjottavien palveluiden eettinen lautakunta ja puhelintarjonta-asiamies valvovat perusnormiston noudattamista. Maksullisten puhelinpalveluiden eettisen lautakunnan tehtävänä on luoda ja ylläpitää alalla toimivien keskuudessa eettisesti hyväksyttävää ja hyvää puhelin-palvelutapaa.

Määritelmiä

Maksullisilla puhelimen kautta tarjottavilla palveluilla tarkoitetaan palvelunumeroilla osoitettuja palveluryhmiin sijoitettuja palveluita, jotka sijoitetaan Telehallintokeskuksen määräyksen THK 35 A liitteen 1 kohdan 8 numerosarjoihin. Palvelu voi tulla yritykseltä itseltään tai olla ulkoistettu

Palveluntuottaja tuottaa palvelun sisällön ja on sopimussuhteessa teleyritykseen. Palveluntuottaja voi olla mm. yhtiö, järjestö tai teleyritys.

Teleyritys tarkoittaa tässä normistossa sellaista yhteisöä, joka ylläpitää televerkkoa ja / tai suorittaa laskutuksen sen käytöstä. 

Puhelinpalvelun toiminta

Lautakunnan ja puhelintarjonta-asiamiehen tehtävät ja toimivalta koskevat seuraavia asioita:

Maksullisten puhelimen välityksellä tarjottavien palvelujen eettinen lautakunta käsittelee puhelimen välityksellä tarjottavia maksullista puhelintarjontaa koskevia kysymyksiä, kuten niiden sisältöön, markkinointiin ja maksuihin liittyviä epäkohtia. Lisäksi lautakunta voi ottaa päätettäväkseen muita periaatteellisesti tärkeitä kysymyksiä, jotka liittyvät puhelimen välityksellä tarjottaviin maksullisiin palveluihin tai on samankaltainen niiden kanssa.

Puhelintarjonta-asiamies toimii Maksullisten puhelimen välityksellä tarjottavien palveluiden eettisen lautakunnan kokousten sihteerinä, esittelijänä ja lautakunnan päätösten toimeenpanijana sekä antaa päätöksiä koskevat tiedot julkisuuteen.

Tämän lisäksi puhelintarjonta-asiamies oma-aloitteisesti seuraa edellä mainittuja lautakunnan tehtäviin liittyviä kysymyksiä sekä ottaa vastaan kuluttajien ja palveluntuottajien valituksia. Puhelintarjonta-asiamies kirjaa, luokittelee ja raportoi hänelle tulleet ilmoitukset ja itse havaitsemansa epäkohdat lautakunnalle.

Puhelinpalvelu ja Teleforumi lehti

Teleforumi lehti ilmestyy vuosittain 12 kertaa eli kerran kuussa. Lehden tarkoituksena on nostaa esille ajankohtaisia asioita sekä tarjota kanava viimeisimmille määräyksille. Lehden sisältö pääpiirteittäin on seuraavanlainen:

  • Pääkirjoitus
  • Matkapuhelimen huikeat bisnesmahdollisuuksia
  • Puhelinpalvelualan työsopimusasiat
  • Luottotappiot 
  • Seminaari
  • Uutisia
  • Tietosuojaa teletoimintaan
  • Maksullisen puhelinneuvonnan itsesääntely
  • Vuosikokous 
  • Puhelinlääkärit
  • Toimintakertomus

Aiheet vaihtelevat kuukausittain, mutta ylläolevat luovat raamit yleisimmin käsitellyille aiheille. Teknologian kehittyessä ja tutkimusten laajetessa uusia aspekteja ja näkökulmia otetaan myös huomioon.

MAPEL ja puhelinpalvelut

MAPEL on lyhennys seuraavasta: Maksullisten puhelinpalveluiden eettinen lautakunta. Mapelin eettinen lautakunta käsittelee puhelimen välityksellä tarjottavien palveluiden sisältöä, markkinointia ja maksuihin liittyviä valituksia ja antaa puhelinpalveluita koskevia suosituksia. Puhelintarjonta-asiamies seuraa ko. asioita myös oma-aloitteisesti ja voi viedä havaitsemansa epäkohdat lautakunnan käsittelyyn.

Puhelintarjonta-asiamiehen tehtäviin kuuluu mm. puhelimen välityksellä tarjottavien palveluiden ja niiden markkinoinnin seuranta, valvonta ja valitusten käsittely sekä eettisen lautakunnan käsittelyyn menevien asioiden valmistelu ja esittely. Puhelintarjonta-asiamies huolehtii, että lautakunnan päätöksistä tiedotetaan asianosaisille, sidosryhmille ja tarvittaessa julkiselle sanalle.

Seuraamukset

Maksullisten puhelinpalveluiden eettinen lautakunta voi päätöksessään edellyttää, että valituksen kohteena olevan palveluntuottajan on korjattava epäkohta päätöksessä mainitun määräajan kuluessa. Mikäli epäkohtaa ei korjata, lautakunta esittää laskuttavalle teleyritykselle laskutussopimuksen purkamista teleyrityksen ja palveluntuottajan väliltä.

Lautakunnan antamat päätökset julkistetaan ja tiedotetaan lautakunnan tarpeelliseksi katsomassa laajuudessa esim. Teleforumin jäsenille, muille palveluntuottajille, lautakunnan sidosryhmille ja tiedotusvälineille

Asian valmistelu ja selvitysten hankkiminen

Jos vireille saatettua asiaa ei saada päätettyä neuvotteluteitse palveluntuottajan ja teleyrityksen kanssa, puhelinpalveluasiamies valmistelee ja esittelee asian lautakunnan käsiteltäväksi.  

puhelinpalvelu

Ennen asian käsittelyä lautakunnassa on asianosaisilta pyydettävä kirjallinen vastine. Vastineen toimittamatta jättäminen lautakunnalle ei estä asian käsittelyä.

Lautakunnalle ilmoitettu asia pyritään käsittelemään ensimmäisessä lautakunnan kokouksessa ilmoituksen tekemisen jälkeen.

Lautakunta voi asian käsittelyn aikana pyytää osapuolilta lisäselvityksiä. Samoin lisäselvityksiä voidaan pyytää ulkopuolisilta asiantuntijoilta. Osapuolten ja asiantuntijoiden kuuleminen voi tapahtua kirjallisesti tai suullisesti.

Puhelinpalvelun yleisiä sääntöjä

Palveluntuottaja sitoutuu noudattamaan tätä perusnormistoa ja maksamaan itsesääntelymaksua teleyrityksen kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella.

Palvelut ja niiden markkinointi eivät saa olla lainvastaisia eivätkä kehottaa lainvastaisuuteen. 

Palveluntuottaja vastaa palvelun sisällöstä ja siihen liittyvistä vastuista ja velvoitteista sekä teknisestä laadusta. Palveluiden on oltava käyttäjäystävällisiä ja selkeitä eikä puheluita saa tarpeettomasti pitkittää.

Palveluntuottaja ja teleyritys vahvistavat sopimuksin, mihin palveluryhmään tarjottava palvelu kuuluu. Palveluntuottaja vastaa siitä, että tarjottava palvelu vastaa sovittua ryhmää.

Teleyrityksellä on velvollisuus poistaa verkosta näiden normien vastainen palvelu tai siirtää palvelu toiseen ryhmään, ellei palveluntuottaja kohtuulliseksi katsottavan ajan kuluessa korjaa havaittuja puutteita. Mikäli palvelu on lainvastainen tai siihen liittyy lainvastaisia piirteitä, se on poistettava viivytyksettä. Palvelusopimuksen tehneellä teleyrityksellä on velvollisuus antaa pyydettäessä palveluntuottajan yhteystiedot viranomaisille, Maksullisten puhelinpalveluiden eettiselle lautakunnalle ja kuluttajille. 

Palveluiden markkinointi

Palveluiden verollinen yksikköhinta (muodossa €/min + ppm tai €/puhelu + ppm) on mainoksessa aina esitettävä selkeästi, välittömästi numeron yhteydessä helposti luettavassa muodossa. Jos palvelulla on vähimmäishinta, tulee myös se ilmoittaa.

Mainostettavien palvelunumeroiden neljä ensimmäistä numeroa on kirjoitettava numeroin yhteen erottaen ne välilyönnillä muista numeroista. Esim. 0200 1234567.

Mikäli palveluja tarjotaan palvelunumeroista poiketen normaaleista tilaajanumeroista, on suuntanumero erotettava muista numeroista sulkein. Esim. (09) 1234567.

Jos palvelu laskutetaan telelaskusta erillisenä, tulee siitä ilmoittaa palvelun alussa.

Jos palveluun on mahdollista soittaa ppm:n / pvm:n hinnalla on tariffin vaihtaminen puhelun aikana kielletty.

Painotuotteissa pienin kirjasinkoko hintoja ilmoitettaessa on 8 pistettä.

Mainoksessa tulee aina ilmetä palveluntuottajan nimi ja yhteydenoton mahdollistavat tiedot. Ko. tiedot on oltava aina saatavissa teleyritykseltä.

Myös sähköisessä mainonnassa on palvelun hinta- ja tuottajatiedot ilmoitettava selkeästi (Internet, TV, radio, puhelin)

Mainonnassa ei saa käyttää hyväksi lasten ja nuorten herkkäuskoisuutta tai kokemattomuutta eikä asettaa koetukselle heidän kuuliaisuuttaan. Lapsiin ja nuoriin kohdistettu mainos tai joka on omiaan vaikuttamaan heihin ei saa sisältää henkistä, siveellistä tai fyysistä haittaa mahdollisesti tuottavaa lausumaa tai kuvallista esitystä. 

Mainonta ei saa antaa kuluttajalle käsitystä, että hän saa enemmän tai toisenlaista informaatiota tai palvelua kuin hän todellisuudessa saa. 

Puhelinpalvelut ja uusi teknologia

Puhelimen kautta tarjottavat yritysten palvelut asiakkaille, ovat viimeisintä teknologiaa. Yleistä on myös takaisinsoittopalvelun käyttö, jossa asiakkaan ei ole pakko jonottaa puhelimessa haluamaansa palvelua. Kyseisessä palvelussa asiakkaan soitto tallentuu yrityksen järjestelmään ja muutaman valinnan avulla myös takaisinsoitto varmistuu. Asiakkaan tehtävänä on muistaa pitää puhelin lähellään ja olla valmiina vastaamaan. Takaisinsoittojärjestelmästä tehtävät soitot toistuvat korkeintaan muutaman kerran, jonka jälkeen järjestelmän uudelleenaktivointi vaatii uuden soiton asiakkaalta. 

Takaisinsoittojärjestelmä on soitto, jota asiakas odottaa puhelinpalveluja toivoo. Toisenlaisia ovat puolestaan puhelut, joita ei niinkään haluaisi vastaanottaa ja niitä ei todellakaan toivo. Tällaisia voivat olla erilaisten ei-toivottujen palvelujen myyjät, kuten lehtienmyyjät tai esimerkiksi sähkösopimuksen kilpailuttajat. Toisinaan kyseisille palveluille on hyvinkin tarvetta, mutta monesti kyseisiin asioihin liitetään negatiivisia mielikuvia. Tämä johtuu pitkälti muun muassa siitä, että aikaisemmin kyseisten palvelujen myyjät tarjosivat epäselviä tarjouksia ja tilauksen tehtyään laskun summa tai esimerkiksi tilauksen määräaikaisuus saattoi yllättää. 

Puhelinpalvelut ja tarjoukset

Kuten todettua, puhelimen kautta tarjotaan nykyään monenlaisia palveluita ja tuotteita, ja jos ei ole tarkkana, saattaa joutua helposti höynäytetyksi. Jos puhelimen välityksellä tilaa tuotteita, kannattaa olla nohevana ja varmistaa kaikki itseä askarruttavat pointit siihen asti, kunnes ymmärtää, mihin on ryhtymässä. Tällä tavalla välttyy ikäviltä yllätyksiltä. 

Puhelinmyyjille ja puhelimen välityksellä ostaville henkilöille omiaan on Time For a Deal Slot -kolikkopeli. Nimensä mukaisesti, nyt on aika tarjoukselle! Slotti sopii siis erinomaisesti niin myyjille kuin ostajillekin. Time For a Deal slotin tarjoilee SUNFOX Games. Tässä nimenomaisessa kolikkopelissä pelaajat pääsevät testaamaan onneaan perinteisen kokoisella ”peliareenalla”, 5×3-kokoisella rullalla, jonka täyttävät myyntimies ja hänen erilaiset myynnissä olevat tavaransa. Voittolinjoja tästä pelistä löytyy yhteensä 25 kappaletta ja RTP eli palautusprosentti pelaajille 95%. Kyseessä on myöskin progressiivinen jättipotti. Tämähän tarkoittaa sitä, että pelin pääpottia ei ole määritelty, vaan se kasvaa sitä mukaa, kun pelaajat kolikkopeliä pelaavat. Oletko Sinä seuraava onnekas?

Puhelinpalveluja ja kolikkopelejä

Niin puhelinpalvelut kuin monet muutkin palvelut jatkavat kehittymistään. Olemassa olevat palvelut paranevat ja uusia keksitään jatkuvasti. Näillä korvataan nykyisiä toimintoja sekä palveluita. Yksi viime aikojen suosituimmista palveluista on yhäkin suosiotaan kasvattavat nettikasinot. Nettikasinoilla pelaajat pääsevät nauttimaan kasinomaailman vilskeestä ja jännityksestä – kätevästi omalta kotisohvalta. Ei tarvitse matkustaa Las Vegasiin asti päästääkseen jännittävien pelien maailmaan, se hoituu kätevästi kotoa käsin. 

Nettikasinot tarjoavat pelaajille pelejä laidasta laitaan. Tarjolla on perinteisiä hedelmäpelejä, kolikkopelejä, live-kasinopelejä, kenoa, vedonlyöntiä ja niin edelleen. Tarjontaa löytyy erilaisten pelikategorioiden alta ja kyseisten kategorioiden alta valintaa enemmän kuin uskaltaisi edes unelmoida. Esimerkiksi kolikkopelejä on tätä nykyä tarjolla tuhansia ja niitä ilmestyy jatkuvasti lisää. Perinteisten teemojen lisäksi pelejä rakentuu nykyään myös erilaisten julkisuuden henkilöiden sekä esimerkiksi elokuvien ympärille. 

Uudet kolikkopelit ja parhaimmat nettikasinot

Netti on pullollaan uusia kolikkopelejä ja lisää syntyy kuin sieniä sateella. Sama pätee myös nettikasinoihin. Uusia toimijoita on tarjolla yhä enemmän ja enemmän, mikä tarjoaa pelaajille lisää vaihtoehtoja mutta myös hiukan harmaita hiuksia nettikasinoiden valinnan suhteen. Miten löytää hyvä nettikasino valtavan tarjonnan seasta?

Tämä urakka kannattaa aloittaa miettimällä itseään sekä omia preferenssejään. Tykkääkö eniten kolikkopeleistä vai esimerkiksi live-kasinopeleistä? Onko vedonlyönti se oma juttu? Osa nettikasinoista ei tarjoa kaikkea, vaan keskittää toimintansa tiettyihin peleihin. Joillakin nettikasinoilla on tarjolla esimerkiksi pelkästään vedonlyöntiä eikä nettikasinopelejä ollenkaan ja päin vastoin. Tätä nykyä myös vedonlyönti ilman rekisteröitymistä on mahdollista, aivan kuten nettikasinoillakin pelaaminen pelkällä talletuksella. 

Nettikasinoiden ensitalletusbonukset

Netticasino kannattaa valita bonukset silmällä pitäen. Yleensä nettikasinot houkuttelevat uusi pelaajia anteliailla tarjouksilla, jotka koostuvat useimmiten bonusrahasta sekä ilmaiskierroksista. Tämän sijaan tarjolla voi olla myös käteispalautuksia sekä muita etuja ensitalletuksien jälkeen. Bonusraha ja ilmaiskierrokset ovat kuitenkin yleisimmät edut uusille pelaajille. 

Kannattaa miettiä myös tervetuliaistarjousten kohdalla, ovatko ne itselle tärkeitä ja jos ovat, pitääkö paketissa olla mukana minkälaisia etuja. Monesti kasinobonukset koostuvat bonusrahasta ja ilmaiskierroksista, mutta aina ilmaiskierroksia ei ole tarjolla. Jos itselle ilmaiskierrokset ovat tärkeä pointti, kannattaa etsiä niitä tarjoava nettikasino. Kannattaa myös harkita, tarvitseeko tervetuliaispakettia ollenkaan vai keskittyykö nettikasinoiden tarjoamiin vaihtuviin kampanjoihin. Kaikki nettikasinot eivät tarjoa näyttävää tervetuliaispakettia, mutta palkitsevat pelaajansa myöhemmin erilaisten vaihtuvien kampanjoiden kera. Toki osa kasinoista tarjoaa myös kaikkia etuja. 

Tärkeintä on päättää etukäteen, mitä itse haluaa ja etsiä omia haluja tukevia kasinoita. 

Oletko suunnitellut oman puhelinpalvelun perustamista? Lue lisää

Share this