Asetusluonnos digitaalisista sisämarkkinoista ristiaallokossa

Viime vuonna pikavauhtia valmistunut EU:n komission esitys unionin alueen digitaalisten sisämarkkinoiden vauhdittamisesta on herättänyt runsaasti vastustusta EU:n parlamentissa ja jäsenvaltioisssa. Taajuuspolitiikkaa ja verkkoneutraliteettiä koskevat uudistukset kuitenkin todennäköisesti etenevät keväällä valittavan uuden parlamentin toimikaudella.

Hankkeen taustalla on ajatus siitä, että unionin nykyinen jakautuminen 28 melko itsenäisesti säänneltyyn telemarkkinaan aiheuttaa tehottomuutta ja vähentää investointeja toimialalle. Vertailukohtana on käytetty erityisesti Yhdysvaltain mutta myös Japanin markkinoita, joilla muutama iso toimija hallitsee koko markkinaa.

Toteutuessaan nykyiset jäsenvaltioiden rajat ylittävä operaattoritoiminta avaisi luonnollisesti mielenkiintoisia näköaloja myös lisäarvopalveluiden tarjoajielle.

Komission ehdotusta kuitenkin arvosteltiin muun muassa isojen toimijoiden suosimisesta, päätösvallan keskittämisestä liian monissa asioissa komissiolle ja siitä, että ongelmia ratkaistaan lähinnä teletoiminnan sääntelyn näkökulmasta vaikka digitaalisten sisämarkkinoiden kehittymistä rajoittaa usein ensisijaisesti muu yritystoimintaan vaikuttava lainsäädäntö.

Jos kyseinen Connected Continent -hankkeeksi nimetty esitys jossain muodossa otetaan jatkovalmisteluun syksyllä 2014, voitaneen uuden sääntelyn odottaa tulevan voimaan aikaisintaan vuonna 2016.

 

(comments disabled)