PSD2 saattaa mutkistaa operaattorilaskutusta

PSD2 eli EU:n maksupalveludirektiivin uudistus tuo todennäköisesti lisärajoitteita operaattorilaskutettavien lisäarvopalveluiden tarjontaan. Tällä hetkellä operaattorit voivat direktiivissä olevan ns. teleyrityspoikkeuksen turvin laskuttaa lisäarvopalveluita siten, että toiminnassa ei tarvitse noudattaa maksupalvelulain ja maksulaitoslain määräyksiä. Marraskuussa julkistetun muutosehdotuksen mukaan teleyrityspoikkeus säilytettäisiin direktiivissä edelleen, mutta sen soveltamisalaa rajoittettaisiin euromääräisin kiintiöin.

Jatkossa operaattorit voisivat laskuttaa lisäarvopalveluita poikkeussäännön perusteella siten, että yksittäisen transaktion osalta maksimimäärä olisi 50 € ja kuukausitasolla liittymäkohtainen maksimi olisi 200 €. Samansuuruiset erilliset kiintiöt olisi lisäksi sekä hyväntekeväisyyslahjoituksille että lippujen (tickets) maksamiselle.

On selvää, että rajoitukset leikkaisivat liikevaihtoa monien nykyisten toimijoiden osalta ja rajaisivat myös operaattorilaskutuksen tulevaisuuden kehitystä. Lisäksi hyväntekeväisyyspalveluiden ja lipunmyynnin erityiskiintiöiden toteuttaminen merkitsisi järjestelmäkustannuksia ja mahdollisesti muutoksia myös palveluiden numerointiin.

Teleforum on pyrkinyt aktiivisesti vaikuttamaan direktiivin valmisteluun sekä kotimaassa että eurooppalaisen verkostonsa kautta. Suomen kanta direktiivin valmistelussa onkin ollut toimialalle myönteinen ja lähtökohtaisesti voimassaolevan poikkeussäännön säilyttämisen kannalla. Useissa jäsenmaissa on kuitenkin vallalla toisenlainen lähtökohta, jossa vastustetaan poikkeussääntöjä ja pyritään saamaan kaikki rahansiirrot selkeästi maksulaitossääntelyn alaisuuteen. Nyt annettua ehdotusta voidaan luonnehtia näiden näkökantojen väliseksi kompromissiksi.

EU:n neuvosto, komissio ja parlamentti jatkavat keskustelua ehdotuksesta ja lopullista päätöstä voitaneen odottaa alkuvuodesta 2015. Oletettavasti uudistunut direktiivi tulee voimaan aikaisintaan vuoden 2017 puolessa välissä.

Teleforum seuraa asiaa ja tiedottaa sen etenemisestä.

Lisätiedot: Ilkka Lehto
ilkka.lehto@teleforum-ry.fi tai 045 121 6892

 

 

 

 

 

(comments disabled)